Harva ravintolatila Helsingissä on palvellut katkeamatta samassa tarkoituksessa lähes vuosisadan. Vuonna 1933 Helsingin teurastamon hallintorakennukseen avautui ruokala, jossa haalaripukuiset työläiset söivät pääsalin puolella ja viereisessä kabinetissa kokoontui konttoriväki. Sama tilajako on yhä olemassa, vaikka jo vuosikymmenten ajan asiakkaat ovat valinneet paikkansa vapaasti.
Vuonna 1987 Palema sai uuden elämän Veijo Votkinin ja Risto Saastamoisen johdolla, jolloin ravintola nimettiin Veijon ravihevosen, Karoliina Paleman, mukaan.
Vuodesta 2015 alkaen Palemaa ovat luotsanneet Jari Lönnberg, Reima Mäenpää ja Kaisa Merz, jotka tunnetaan myös ravintoloista Döner Harju, Pamela ja Izza. Heidän käsissään Palema jatkaa juurillaan klassisena, perinteitä kunnioittavana ruokaravintolana.
Monet alkuperäiset yksityiskohdat ovat säilyneet. Vanhat ikkunat ja ovet ovat edelleen paikoillaan ja salin tunnelma on hämmästyttävän samanlainen kuin 1930-luvulla. Kaupunki on kasvanut ympärillä ja Teurastamo on muuttunut tuotantolaitoksesta urbaaniksi tapahtumakeskukseksi. Kaiken tämän keskellä Palema on säilynyt arvokkaana ja mahdollisimman alkuperäisenä.
Klassista ruokaa ja harkittua tunnelmaa
Arkisin Palemassa tarjoillaan pöytiintarjoiltu lounas, jossa yhdistyvät kotiruokaperinteet ja ravintolatason huolellinen toteutus. Listalla on päivittäin kasvis-, kala- ja lihavaihtoehtoja, ja tietyt perinteet ovat säilyneet muuttumattomina: torstain hernekeitto on kuulunut talon valikoimaan jo yli 90 vuoden ajan ja jokaisen kuun ensimmäisenä tiistaina on tarjolla perinteinen läskisoosi.
Paleman tunnelmallinen kabinetti tarjoaa mahdollisuuden nauttia myös kolmen ruokalajin liikelounaasta. Valkoiset pöytäliinat, kruunukynttilät ja salin rauhallinen akustiikka luovat tilanteeseen arvokkuutta ja ajattomuutta. Palema onkin kuin pieni pala menneen ajan Helsinkiä.
Juhlat, illalliset ja yksityistilaisuudet
Lounasajan jälkeen Palema muuntuu tilausravintolaksi, joka tarjoaa arvokkaat ja monipuoliset puitteet yksityistilaisuuksiin. Paleman keittiön vahva ammatitaito, salin valkoiset pöytäliinat, kruunukynttilät ja vilpitön vieraanvaraisuus varmistavat onnistuneen tilaisuuden.
Kauniisti säilynyt, lämminsävyinen sali, laaja terassi ja vehreä Biergarten muodostavat kokonaisuuden, joka soveltuu yhtä hyvin häihin ja akateemisiin juhliin kuin yritystilaisuuksiin, pikkujouluihin ja kesäisiin illallisiin.
Keittiö suunnittelee juhlamenut asiakkaan toiveiden mukaan klassisia makuja vaalien. Paleman baarista on mahdollista järjestää myös rennommat tilaisuudet, joissa tunnelma saa jatkua pitkälle iltaan.
Keittiömestari Leena Kakko ja ravintolapäällikkö Virpi Onne huolehtivat siitä, että Palemassa ruoka valmistetaan sydämellä ja palvelu on aina lämminhenkistä, mutkatonta ja ammattitaitoista.
Osa Teurastamon tarinaa
Paleman tarina on syvällä Helsingin Tukkutorin historiassa, alueella jossa ruoka, käsityö ja yhteisöllisyys ovat kulkeneet rinnakkain lähes vuosisadan.
Vuonna 1987 Palema sai uuden elämän Veijo Votkinin ja Risto Saastamoisen johdolla, jolloin ravintola nimettiin Veijon ravihevosen, Karoliina Paleman, mukaan.
Vuodesta 2015 alkaen Palemaa ovat luotsanneet Jari Lönnberg, Reima Mäenpää ja Kaisa Merz, jotka tunnetaan myös ravintoloista Döner Harju, Pamela ja Izza. Heidän käsissään Palema jatkaa juurillaan klassisena, perinteitä kunnioittavana ruokaravintolana.